finally

tällä puolella on ollu aikas hiljasta. ei kerrottavaa eikä kiinnostusta.

mutta eilen tosiaan oli vihdoin se päivä. sain ensimmäisen tatuoinnin.

oon enemmän ku tyytyväinen lopputulokseen. eli tiedän kenen puoleen kääntyä ku iskee tatuointikuume.

Sometimes the harder you fall, the stronger you rise

ehkä mä vielä joskus saan aikaseks laitettua tännekin jotain.

edes vähän. jotain järkevää, ken ties.

barbi ei.

nyt voin pitkästä aikaa sanoa, että elämä rupee taas olemaa kohillaan.

ainakin hetken, toivottavasti.

vielä kun sais raha-asiat kuntoon niin vielä parempi.

välillä tekee tosin juoda pää täyteen ja lähteä tanssimaa.

mutta se on vissiin ihan normaalia, näin oon ainakin ymmärtäny.

perjantaina väsytti.

lauantaina väsytti.

tanssimista. ja nyt tuntuuu että joku työntää neuloja niskasta läpi.

itellä oli hauskaa.

toiset joutu tikattavaks.

maatilaeläimiäkin tuli nähtyä. hah.

sunnuntaina väsytti.

nyt ei väsytä.

vaikka pitäis.

voisin jatkaa stalkkailua.

ja hassujen ihmisten kanssa puhumista.

dying inside but outside looking fearless

miten tämä meni taas näin?

ensin kaikki oli hyvin, ympärillä oli paljon ihmisä jotka välittää ja näyttävät sen.

koulu alkoi, muutto toiselle paikkakunnalle.

ensin meni hyvin, sitten taas tapahtu jotain yllättävää, positiivista.

josta kuitenkin löytyi se negatiivinenpuoli, koulu jäi taas viimeiseksi tehtävä-listalla.

muutto takasin kotiin perheen luo, uusi koulu toisella kielellä.

kiinnostus kasvoi taas, mutta sitten se taas jäi.

isona syynä läheisen äkillinen kuolema jota en voi vieläkään käsittää.

menetin hyvän ystävän, 'isän', perheen jäsenen, oppi-isän, ja samalla ystävä isän.

pikku hiljaa rupesin ymmärtämään, että ikinä ei tiedä milloin joku läheinen poistuu.

onko tämä päivä viimeinen? mitä jos huomenna onkin kaikki toisin?

yöllä hautajaisten jälkeen, kun pääsin kotiin, oman rakkaan syliin, koirakin pyöri tyytyväisenä jaloissa.

hetken, sen pienen hetken tunsin olevani maailman onnellisin tyttö.

viikko sen jälkeen lähti sitten sekin tunne.

nyt istun iltaisin kotona, yksin, ilman koiraa. itkien.

tunnen olevani yksinäisempi ja arvottomampi kui ennen.

aamulla kun herään, en halua nousta ylös ja kohdata uutta päivää, uusia pettymyksiä.

mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken?

kauanko tätä enää jaksan? loppuuko tämä kipu ikinä?

entä ikävä, kaipaus, suru?

vink vink

työviikko takana. nyt ansaitut kaks päivää vapaata jotka meinaan kuluttaa kavereiden kanssa. tiistaina tosin suuntana vaasa, koska koulujutut. pitää käydä tsekkaamassa kämppä, kirjottaa vuokrasopimus ja samalla pääsen kattomaan serkkuja pitkästä aikaa. nyt on maanantai, joten ens viikon lauantaina oon minäki sitte 18 ! päivällä juostaan sitten paikasta toiseen ottamassa synttäridrinkit parissakin paikassa ja illalla sitte kaupunkiin, koska jaakonpäivät. en meinaa lähteä sen erityisemmin käymään baareissa tai muissa hömpötyksissä. se tehään sitte vajaa kolmen viikon jälkeen helsingissä johannan ja danskun kans.

weekend

perjantaina töitä ja toton kuuntelua alueen ulkopuolella. lauantaina kokkolassa shoppailua jennin kanssa ja koko reissulla meni jäätävät 415 euroa, enkä saanu ees uusia farkkuja ostettua! samana päivänä vielä veneilyä johannan, tommin ja jyrin kanssa ja illalla taas töitä, josta vietinki melkee koko ajan uokkoloilla aadan kanssa. sunnuntaina veneilyä, kahvittelua ja kruisailua johannan ja jonaksen kanssa. nätisti ajettii suoraan jumalattomaan kiveen eikä mun nauramisesta meinannu tulla loppua.